Kuinka saat 250.000 viikkokävijää blogiisi

23.11.2009 · Aihe: Markkinoinnin murros 

Update: noin 250.000 oli siis lopulta viikon saldo.

Viime viikko oli eittämättä henkilökohtaisen blogaajaurani voitokkain. Daily Diegossakin julkaistu 8 tapaa tappaa idea on tavoittanut englanninkielisenä versiona viimeisen viikon aikana yli 200.000 ihmistä henkilökohtaisessa blogissani. Sikäli kyseessä on iso tapaus, että kyseinen postaus on hyvin linjassa blogini muun sisällön kanssa - suuresta massasta voi siis hyvinkin jäädä moni myös vakituisiksi lukijoikseni (samaa ei voi sanoa seuraavaksi suurimmasta hitistäni - jo pari vuotta vanhasta mutta edelleen klikkejä hyvin keräävästä kebabeläimestä). Muutama oppi jonka tapauksesta voisi jakaa:

  • Emme tiedä mikä tarttuu. Etenkin mediassa mielivaltaisuus ja kaaos tuntuvat jyräävän. Siksipä kannattaa kirjoittaa usein ja laajalla skaalalla - toki kuitenkin blogin fokuksen rajoissa.
  • Nopeus merkitsee. Vauhdin aikana ei kannata panostaa liiaksi syvälliseen reflektointiin. Reagoi siis suhteellisen nopeasti ja itsekritiikittömästi mieleentuleviin aiheisiin. Jos olisin alkanut miettiä, millaisen filosofisen viitekehyksen kirjoitan kuvan ympärille, olisi postaus ainakin viivästynyt ja pahimmassa tapauksessa jäänyt kirjoittamatta.
  • Varasta anteliaasti. Elämme Remix-kulttuuria. Kaiken julkaistun ei siis tarvitse olla täysin originaalia ajatteluasi. Kyseisen kuvan lähetti minulle kollegani Iikka meilitse ja alkuperäinen artisti oli ulkomaalainen kuvittaja. Viitteet lähteisiin ovat toki hyvän blogietiikan mukaisia.
  • Otsikointi on avainasemassa. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. On melko ironista että levinnein omasta blogistani koskaan lähtenyt idea käsittelee ideoiden tappamista. Provosointi ja asioiden kääntäminen päälaelleen toimii yllättävän usein.
  • Show, don’t tell. Visuaalisuus on nykykulttuurimme ytimessä. Artikkelissani on kuvan lisäksi kolme lausetta: viittaus meiliin jossa kuvan sain; viittaus alkuperäisen taiteilijan blogiin; oma arvioni kuvasta yhdellä sanalla (brilliant). Kuva kertoo enemmän.

Kyseiset pointit sopivat soveltaen tai suoraan hyvin myös muuhun internet-markkinointiin. Miten soveltaisit pointteja esimerkiksi suuryrityksen markkinointiin?

Kommentit

Yksi vastaus artikkeliin “Kuinka saat 250.000 viikkokävijää blogiisi”

  1. Pastori kirjoitti 24.11.2009 kello 9:31

    Nyt vaan sitten jatkuvuutta blogikirjoituksiin myös omassa blogissa, sehän on vaan aina tunnetusti haastavaa ja vaatii paljon kirjoitustunteja.

Jätä vastaus