Leviää kuin rutto

Monet markkinoijat pähkäilevät päivittäin miten saada omaa brändiään levitettyä viruksen lailla. Yleensä se ei leviä edes oman yrityksen sisällä. Joskus se taas tapahtuu pyytämättä ja yllätyksenä, eikä välttämättä niin kovin iloisena yllätyksenä itse firmalle.
Sami Salmenkivi bloggasi viime viikolla mielenkiintoisen huomion Stockmannin lastenosastolta. Perusbarbien ja legojen sekaan oli sujahtanut kyseenalaisia seksileikkejä sisältäviä palapelejä. Hauskaksi huomioksi tarkoitettu postaus levisi käsiin ja kirjoitushetkellä sitä on jo kommentoitu yli 5o kertaa ja siitä on uutisoitu maan valtamedioihin (tarkempi selvitys leviämisen laajuudesta täällä)
Koskaan ei aivan varmasti pysty tietämään mikä asia lähtee netissä liikkeelle isosti. Onnistumisen todennäköisyyttä voi kuitenkin lisätä tekemällä tarkan tsekkauksen viestilleen. Lähteekö tämä nyt ihan oikeasti lentoon?
Millainen viesti leviää Internetissä?
Yksinkertainen
Pystyykö aiheen kiteyttämään yhteen lauseeseen tai 15 s hissimyyntipuheeseen?
“Stockmann myy S&M-pornoa lapsille”. Koko aiheen pystyy tiivistämään yhteen lauseeseen, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Suomen tunnetuin kauppa yhdistettynä epämääräiseen toimintaa. Yksinkertaista viesti niin ettei siinä ole mitään turhaa.
Yllättävä
Sisältyykö aiheeseen mitään yllättävää?
Lastenosasto & S&M-porno on varmasti yllättävä yhdistelmä. Katsantokannasta riippuen se voi olla järkyttävä tai koominen, mutta harvemmalle ihmiselle täysin yhdentekevä. Useasti netissä yllättävät joko humoristiset tai provosoivat aihiot.Monesti olennainen asia yllättävyyden lisäksi on, että asioiden massiivinen leviäminen tulee myös yllätyksenä. Yllätä ihminen jollain käänteellä.
Yhteisöllinen
Koskettaako tämä myös muita ja venyykö maantieteellisten rajojen yli?
Sami kertoi asiasta blogissaan, jossa aiheesta oli myös kuvat, jotka konkretisoivat tapahtuneen. Muut bloggaajat tarttuivat aiheeseen, jolloin lumipallo lähti kasvamaan.Bloggaus oli englannin kielellä jolloin teksti levisi myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Yleistä viesti niin, että mahdollisimman moni voi sen ymmärtää.
Olen pyrkinyt löytämään hyvää kiteytystä pöhinälle aikaisemminkin ja hyvän pöhinän tunnusmerkit pystytäänkin tunnistamaan erilaisilla jaotteluilla. Brandien näkökulmasta mielenkiintoisempi kysymys on kuitenkin kuinka pöhinää johdetaan ja kuinka sitä luodaan? Tämän vuoden kovimpia pöhinöitä mainonnan saralla taitaa olla T-Mobilen tanssitempaus.
R\
Kommentit
2 Vastausta artikkeliin “Leviää kuin rutto”
Jätä vastaus



[...] listaa yhdeksän syytä, miksi kyseinen video on hitti, jatkaen luontevasti Rikun artikkeleja sekä Daily Diegossa että Marmain blogissa liittyen viraali-ilmiöiden leviämisen perusedellytyksiin. [...]
[...] Westin sekoilu MTV:n Video Music Awardseissa on tyylipuhdas viraalihitti. Se on yksinkertainen, yllättävä ja yhteisöllinen. MTV toimi myös mediana todella viisaasti, onnistuen pitämään alkuperäisen videon kohtuullisen [...]