iPad jo maailman 2. käytetyin mobiiliselain
Jenkeissä julkaistiin juuri selvitys, jonka mukaan iPadin selain on kiilannut jo Googlen Androidin ja RIMin Blackberryn selainten ohi maailman toiseksi käytetyimmäksi mobiiliselaimeksi. Kun otetaan huomioon että koko iPad laiteperhe (johon kuuluu vain kaksi eri versiota, WiFi ja 3G) on vasta pari kuukautta vanha, on kyseessä suhteellisen hämmästyttävä tulos - ja osoitus siitä että Apple osaa hommansa. Niin että missäkö Nokia on kaaviossa, jossa ei edes puhuta pelkästään jenkeistä vaan koko maailmasta? En minä vaan tiedä.

iPhone johtaa mobiilia vallankumousta

Mobiilimarkkinoinnin radikaalia kasvua on povailtu jo vuosien ajan. Tämä ennuste on ollut jo tietynlainen ikiliikkuja markkinoinnin veikkauksissa eikä se oikein koskaan ole lähtenyt käyntiin. Osaltaan tässä on ollut syynä päätelaitteiden vähäisyys sekä myös ominaisuudet. Internetin käyttö ei ole kännykässä ollut kovin miellyttävään.
iPhone on kuitenkin osoittanut osaltaan, että kun mobiilista netin käytöstä tehdään tarpeeksi helppoa, alkavat ihmiset myös käyttää sitä “oikean netin” lailla. Luultavasti muutaman vuoden päästä tämän päivän keskustelu mobiilista ja tavallisesta Internetin käytöstä tuntuu kohtuullisen typerältä. On vain Internetin käyttöä päätelaitteesta riippumatta.
Tuoreimman tutkimuksen mukaan Applen iPhone vastaa lähes 70 % koko mobiilista Internet-liikenteestä jenkeissä:

Tietysti täytyy muistaa, että kun tässä puhutaan liikenteestä, on otettava huomioon, että iPhonessa liikkuu paljon kuvaa ja ääntä. Esimerkiksi Obamankin rakastama Blackberry ei näy korkealla listalla, mutta on tietysti älypuhelin-päätelaitteena Yhdysvalloissa hyvin tärkeässä osassa. Maailmanlaajuisesti iPhonen merkitys vähenee, vaikkakin se vastaa kolmanneksesta kaikesta mobiilista Internet-liikenteestä maailmassa.
Toinen mielenkiintoinen huomio piirakasta on Androidin(Googlen alusta) kohtuullisen iso osa verrattuna Symbianiin (Nokian puhelinten käyttämä alusta), vaikka Android on ollut saatavilla vasta neljä kuukautta. Symbian on ollut kuitenkin käytössä jo vuosien ajan.
Täytyy kuitenkin muistaa, että mobiili netinkäyttö vastaa ainoastaan 0,48 prosentista kaikesta Internetin käytöstä, joten koko piirakkaa voi kasvattaa vielä roimasti.



